Rokotuksia, hampaanpoistoa ja selviytymistä

Tuo aika on kyllä ihmeellistä. Joskus tuntu ettei se kulu millään (lähinnä sillon kun ootti omia häitä, Helmin syntymistä...jne.) mutta nyt tuntuu ettei perässä pysy. Meidän neiti on jo ihan kohta 5 ja puoli kuukautta! Tähänki viiteen kuukauteen on mahtunu niin paljon asioita.
Viimesen viikon ajan ollaan oltu koko porukka toipilaina ja sen on kyllä huomannu meijän kämpästä ja vähän kaikesta muustaki. Viikko sitten ensin meijän isukki jäi sairaslomalle flunssaa taltuttamaan, samana päivänä meidän pikuneiti sai rokotteita (3kpl) ja kaks päivää myöhemmin mulla leikattiin hammas ja kaiken kukkuraksi minäki sain sen flunssan. Tää on ollu kyllä osaksi jo melkein huvittavaa. Aivastaa ei pysty kun suuhun sattuu ja kuumaa ei saanu juoda flunssaan sen leikkauksen takia. Siihen päälle vielä antibioottikuuri, joka toi taas ihan omat sivuoireensa.. Näin jälkeenpäin sille voi kyllä jo nauraa mut voin kertoa, että ei se sillon naurattanu!
Noh, Helmi on ollu urhea pikkulikka rokotusten jälkeen taas. Oon kyllä alkanu kyseenalaistaa koko rokotteita. Ihan vaan siksi, että nyt on kuitenkin kyse omasta lapsesta ja kun näkee miten nuo rokotukset aiheuttaa melkeinpä pahempia oireita välillä kun mitä osa niistä taudeista miltä niiden pitäis suojata. Mikä hyöty siitä sitten lopunperin on jos ne oireet saa sitte näiden rokotteiden kautta?! Oon kuullu myös, että tosiasiassa niiden teho nyt ei välttämättä ookkaan ihan sellanen kun niiden väitetään olevan. On saatu hinkuyskää ym. rokotteista huolimatta. Vähän jäi ehkä harmittaa, että sitä oli niin väsyny ja täysin pihalla kaikesta muusta maailmasta sillon kun Helmi oli vastasyntyny. Oisin ehkä halunnu jättää rokotteet ottamatta. En vaan kerenny perehtyä niihin tarpeeksi aikasin. Sillon ku aloin herätä taas elämään Helmi oli jo yli 3kk ja ensimmäiset piikit oli jo saatu. Siinä on niin vähän aikaa perehtyä mihinkään vaihtoehtoihin kun kaikki on niin uutta ja sitä kulkee sellasessa vauvasumussa. Kaiken lisäksi viime viikolla puoli tuntia ennen neuvolaan lähtöä luin sen artikkelin/uutisen 3 kuukauden ikäisestä vauvasta joka oli yöllä menehtyny ilmeisesti PCD- rokotteen takia. Hieman meinas jännittää, kun tiesin että Helmi sais sen samaisen rokotteen tunnin päästä.
Tiedän ettei kaikkia uutisia pitäis aina ottaa niin vakavasti mutta kaikki tollanen lapsia koskeva on vaan jotenki niin järkyttävää että ne väkisinki ajaa miettimään omaa lasta. Noh, mutta se niistä rokotteista. Ne nyt on otettu ja sitä ei voi enää perua. Ehkä tulevaisuudessa voi ajatella tarkemmin.

Asiasta kukkapurkkiin! Meijän neitihän se oppi 5kk kunniaksi kääntymään mahalleen. Voi sitä riemun määrää kun se oli pari päivää ähertäny ja yrittäny kääntyä ja lopulta se sitten onnistu. Nyt ei enää maltetakkaan olla selällään ollenkaan, koko ajan pitäis johonki suuntaan päästä kääntymään. Niin se vaan aika kuluu ja Helmi se vaan kehittyy ja kehittyy koko ajan.
Tuntuu ettei nytkään enää muista millasta se koliikkiaika oli. Muistan vaan että olin itekki niin pihalla että välillä oli housut ittellä väärinpäin, täysiä kahvikuppeja oli pitkin asuntoa kun en enää muistanu olinko jo ottanu kahvia.. neuvolaanki mentiin niin että mulla oli paita väärinpäin. Sitä hyssytteli Helmiä sylissä niin jatkuvalla syötöllä että vahdin vaihtuessa (isin kotiintullessa) tiskikonetta tyhjentäessä hyssyttelin astioitaki kädessä. Aika kultaa muistot, niin ihmeellinen käsite se on.
Kun meillä sitten se koliikki laantu niin Helmi on ollu itte aurinko! Niin käsittämättömän kaunista ja vilpitöntä naurua, hymyä ja juttelua täynnä tuo tyttö.

Sunshine! :)

Kyllä tässä on myös ihania läheisiä ja ystäviä kiittäminen. Se koliikkiaika ois ollu aika avutonta ilman kaikkia tukijoukkoja. Ei niinkään siksi, että Helmi ois ollu hoidossa, koska se ei koliikin aikana tainnu olla ku pari kertaa hoidossa missään..mutta enemmänki niin että sai puhua siitä. Oli myös erityisesti helpottavaa siinä vaiheessa kuulla, että on sen koliikin muutki käyny läpi ja selvinny siitä. Lisäksi sillä että siitä koliikista kyseli muilta sai paljon hyviä vinkkejä mitä kokeilla avuksi niihin huutokausiin. Kaikkein vaikeinta varmaan siinä koliikissa olikin, että ne huudot tuli aina melkein eri kellonaikoihin niin ettei tienny "varautua". En tiedä oisko niihin muutenkaan voinu varautua kun se repi aina sydäntä rinnasta kattoa kun toisella oli huono olla.. mutta jollakin tavalla ois ehkä voinu psyykata itteä sitä hetkeä varten. Mutta se aika on jo "kauas taakse" jäänyt ja nyt on uudet haasteet ja uudet ilot edessä. Oon kuitenki niin super ylpeä meidän pienestä perheestä. Kaikki ne unettomat yöt ja päivät on selätetty ja niidenki aikana onnistuttiin silti pitämään ittemme ilosina. Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue! :) Ja nyt meillä on maailman suloisin (ja omapäisin ;) ) tyttö ikinä!! Niin iloinen. On se ihana katsoa kun tuo neiti saa viimein olla ilonen <3

Helmi 5kk

Näihin tunnelmiin,

Ihanaa alkanutta viikkoa!

Ajanvietosta ja tärkeysjärjestyksestä

Me ollaan matkalla Ikeaan koko perheen voimin. Meidän isukki on siis talvilomalla ja päätettiin saada jotain aikaseksi. Se on jännä miten näin vanhemmiksi tullessa ei enää kiinnostakkaan samalla tavalla mitkään iltariennot. Sitä jos on ns. Lapsivapaata niin paljon mielummin kehittelee jotain oikeeesti järkevää tekemistä eikä lähe juopottelemaan ja humputtelemaan kavereiden kanssa. Ja siis don't get me wrong, ystävät on mulle kaikki kaikessa mutta mulle hauskanpito ja yhteisestä ajasta nauttiminen ei automaattisesti tarkota että vedetään kännit, päinvastoin. Ja mitä tulee näihin "voittehan käydä erikseen baarissa, niinku vuorotellen" juttuihin niin entä jos ei vaan halua? Mää oon ainaki hoksannu nyt kun perheeseen kuuluu myös tuo pikkuneiti että se yhteinen aika on niin vähissä, se kahdenkeskinen siis. Siks sitä mielummin lähtee ulos sillon kun pääsee yhessä. Joo, ne kerrat voi olla vähäisiä mutta ainakin sillon voi nauttia täysillä ja ennen kaikkea yhessä.
Nämä tällaset reissut Haaparantaankin on huomattavasti virkistävämpiä kun ne ryyppyreissut. Jotkut sanoo ettei elämän tarvi muuttua kun lapsi syntyy mutta totuushan on se että kyllä se elämä muuttuu ja niin sen kuuluuki. Lapsen saaminen on ainaki mulla muuttanu tärkeysjärjestystä ja periaatteita. On helppo ajatella että "sitten kun mulla on lapsi aijon olla tällanen ja en ikinä tekis noin" mutta tosiasiassa kaikki ne menee uusiksi.