Ajatuksia lähtökohdista ja jatkosta

Aikaa on taas menny ihan liikaa, sillä meidän neiti täyttää kohta 1v 2kk. Lupasin postata niitä 1v. kuvauksia käsitelleen jutun kunhan ollaan kuvat saatu ittellemme mutta nyt sitä täytyy siirtää kun en omalle koneelleni pääse vielä melkein viikkoon. 

Maasta se pienikin ponnistaa. Neiti syntymän jälkeen keskoskaapissa.

Oli kuitenkin jonkulainen tarve tulla kirjottelemaan..luin nimittäin minun rakkaan aviomieheni antamaa synttärilahjaa; 876 Grammaa- Pirpanan tarina ja eihän tää itkuherkkä mamma voi yhtäjaksosesti kovin kauaa lukea kirjaa, joka käsittelee juurikin sitä aihepiiriä mikä on itselle niin tärkeä ja niin lähellä. Meidän neiti ei käytännössä kärsiny pahoistakaan keskosuuteen liittyvistä ongelmista mutta liikaa siltikin. 

Oon nyt viimesen kuukauden ajan miettinyt myös tän keskosuuden ja allergioiden yhteyttä. Onko niillä yhteys ja miten siltä ois voinu välttyä? No, siis tosiasiahan on että ei me oltais mitenkään voitu tietää mitä tulee tapahtumaan. Oon kuitenkin nyt pohtinut, että voiko aikasella kiinteiden alotuksella ja allergioilla olla meidän neitin kannalta joku yhteys? Mitä enemmän luen tätä 875 Grammaa- kirjaa sitä enemmän ymmärrän että nämä pikkuset vauvat, jotka syystä tai toisesta tuodaan maailmaan liian aikasin on kehityksessä vielä huomattavan paljon jäljessä. Ei sitä turhaan sanota, että viikolla, jopa päivällä voi olla niin suuri merkitys. Sikiö kun kehittää ensin mm.aivojen toimintaa, jää sillon ruoansulatus ja suoliston kehitys huomattavasti myöhemmälle..mikä taas ainakin mun maalaisjärjen mukaan altistaa ruoansulatus/suolisto-oireille myöhemmin. Enhän mää lääkäri oo mutta jotenkin ajattelisin, että huonosti kehittyny suolisto+aikaisin alotetut kiinteät ruuat ei välttämättä oo mikään paras yhdistelmä. 

Kun me kotiuduttiin neitin sairaalataipaleelta, ajattelin että ihan järkevältä kuulostaa ohjeet aikaistetusta kiinteiden alotuksesta..neidin syntymäpaino oli kuitenkin normaalia pienempi ja voimistuminen oli enemmän kun toivottua. Nyt oon kuitenkin miettiny, että oisko näiltä allergioilta voitu välttyä, jos kiinteiden alotusta ois lykätty. Eihän se jossittelu mitään auta mutta aina välillä sitä miettii että oltasko voitu tehä jotain toisin. 

Huomenna ois taas aika allergiapolille ja ravitsemusterapeutille. Toivon, että rt:n vastaanotolla saadaan jotain uutta tietoa taas ja että mahollisesti meidän neidille löydettäis jotain sopivia lisäravinteita..kalkkia ym. jotta kehitys lähtis taas nousuun. 

Kaiken kaikkiaan viimenen kuukausi on ollu ehkä helpoin koko tän 1v2kk aikana. Vaihdettiin peruna riisiin ja sen myötä on tuntunu että lähes kaikki asiat on helpottunu. Neiti on jopa nukkunu 3 tunninki pätkiä! ihan älytöntä. Kyllä me vielä täältä noustaan ja kohta meidänki neiti juoksee niinku muutki, vahvempana ku koskaan! :) 

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!!

Vuosikas

Ohoh, 1v. synttäribileistä on jo yli viikko!
Meillä oli oikein mukavat synttäribileet. Lisäksi tää mamma pääsi vähän tuulettumaan samaisena viikonloppuna ihanien tyttöjen kanssa Pmmp:n keikalle. Keikka oli ihan mahtava, tunnelma loistava ja seura mitä parhain. <3
Neitin synttärikakku haettiin lauantaina aamulla ja olihan se sievä! Maidoton ja gluteeniton kakku maistu myös oikein hyvin meidän pikkulikalle.

Meidän hieno kakku

Juhlimassa mukana oli perheen ja kummien lisäksi muutama läheinen ystävä, saan olla kyllä kiitollinen että meidän elämään on tullut niin ihania ihmisiä. Ilman kaikki läheisiä ihmisiä ois aika rankkaa, ellei mahdotontakin jaksaa.

Neiti sai aivan ihania lahjoja! Kaikkia en kerennyt kuvaamaan ja nyt ne on jo ympäri asuntoa...mutta tässä muutamia ihania lahjoja

Taaperokärry, jonka idean neiti tais ymmärtää vähän väärin ;)

Tämä on ollu kyllä ihan super suosittu meillä!

Suloinen yövalo

Ihana kilppari-vetolelu

Duplot on in :)

Ihana villapuku,jonka minun rakas ystävä oli neidille tehnyt

Synttäreiden jälkeisellä viikolla meillä kävi Ossi kuvailemassa tyttöä ja vähän samalla koko perhettäkin. Laitan siitä kuvaussessiosta erillisen päivityksen kunhan kaikki kuvat saadaan meille asti. Neiti oli reippaana vaikkakin tavanomaista hiljasempi ja rauhallisempi. Lisäksi syli ois ollu kaikkein mieluisin paikka valokuvauksen aikana, tais vähän jännittää ;)
Kuvista tuli aivan ihania!

Nyt viime viikonloppu istuttiinkin sitten päivystyksessä kun neitiin iski enterorokko/joku virustauti. Yltäpäältä rakkulanäppyjen peitossa ja korkeassa kuumeessa meni koko viikonloppu. Nesteytys onnistuttiin välttämään kun likka päättikin reilun vuorokauden syömättömyyden/juomattomuuden jälkeen reipastua. Kuume oli jo sunnuntaina pois ja ruokakin maistu. Mutta voin kertoa, että äidin ja isin usko oli koetuksella kun pari vuorokautta käytännössä valvottiin. Huhhuh.
Eilen oli neuvolapäiväkin. Pituutta oli tullu 2,5cm ja painoakin jopa 100g :D Juhlia saatiin siis, nimittäin viime kerroilla se paino on yleensä menny miinukselle..

Nyt me sitten jännitetään että miten torstaina käy kun on aika allergiapolille. Pahoin pelkään, että sielläkin aletaan tälle "siedätetään, siedätetään"-linjalle. Tosiasia vaan on ettei meillä enää kenenkään terveys kestä tätä siedättämistä. Joskushan meidänki on saatava nukkua.
Jännätään siis että kuinka käy. En aijo poistua sieltä polilta ennen ku joku alkaa meitä auttamaan!

Likka 1v.

No mutta, tää mamma ois nyt sitten virallisesti ens kesän loppuun saakka kotona. Hoitovapaa siis jatkuu.

Lisää kuvateksti

Eihän tuota tyttöä vois hoitoon viedäkkään kun allergiat vaivaa..
Nyt mulla jo ajatus pomppii ja lisäksi tuolta makkarista kuuluu "kalikali", tais mamman pikku enkeli herätä!

Mukavaa viikkoa kaikille :)

Vuosi rakkautta

Mulla on taas niin paljon ajatuksia ettei niistä itekkään saa selvää, mutta koitan jotenki jäsennellä asioita.

Neiti siis täytti eilen 1v. En voi uskoa, että siitä on oikeesti jo vuosi kun tuo meidän neiti saapu maailmaan. Nyt kun astuu ulos ovesta muistaa täydellisesti sen olotilan, joka mulla oli vuosi sitten. Hämmennystä, iloa, rakkautta ja pelkoa. Mitä tulee tapahtumaan, miten meidän tyttö pärjää? Ilma on tänäkin vuonna tismalleen samanlainen ku viime vuonna tähän aikaan. Viime vuonna sato ensilumi samana päivänä kun meijän sinnikäs pikkulikka tuli maailmaan. Muistan kun neiti "viimein" siirrettiin teho-osastolta lastenosastolle..muistan kuinka mun olo oli yhtäaikaa superväsy ja superpirteä. Tuntu ettei se matka sairaalassa pääty koskaan. Nyt se sairaalassa vietetty aika tuntuu kuitenki niin kaukaselta, vaikka samalla tuntuukin ku se ois ollu eilinen.

Näin meillä seistään!

Nyt tuo 1v. ei pysy enää lattialla juuri ollenkaan. Se nousee tuoleja,sohvaa,tv-tasoa ja ties millon mitäkin vasten seisomaan ja ottaa sivuaskeleita tukea vasten. Pitkä matka on kuljettu sieltä teho-osaston suojista tähän päivään.

Kyllä mää myönnän, että suuri haikeus iskee kun mietin millanen tää ensimmäinen vuosi ois voinu olla. Ihanaa, seesteistä vauva-aikaa, jokelteluja, leikkejä ja hymyjä. Kaikkea niitä on myös meidän arkeen sisältyny, mutta niin paljon myös vastoinkäymisiä. En kuitenkaan vaihtais hetkeäkään pois. Tää ensimmäinen vuosi on opettanu niin paljon myös musta itestäni. Oon aina ollu aika pessimistinen mutta koko tämän allergiataipaleen aikana oon muuttunu tosi paljon. Sitä on vaan pakko oikeesti ajatella että huomenna kaikki on paremmin, ei sitä muuten jaksa. Vaikka normaalistikkin lapsi menee kaiken edelle ja on elämässä se ykkönen tärkeysjärjestyksessä on tää allergiataival pistäny senkin asian ihan uusiin mittakaavoihin. Ihan koko ajan on ajatukset tytössä, allergioissa, ruokakokeiluissa, rotaatioruokailussa, ruokapäiväkirjoissa ja millon missäkin. On vaikea keskittyä mihinkään muuhun asiaan kun päässä on niin paljon epäselviä kiemuroita.

Maalari maalaa

Muutama päivä sitten neidin iho lehahti taas ruvelle ja tottakai se aiheutti älyttömän pettymyksen. Ei siis vieläkään mitään muutosta, huoh. MUTTA!! käännekohtia on (EHKÄ) tapahtunut! Oon super ilonen nyt! Maito vaihdettiin Peptistä Neocateen.. lisäksi peruna vaihdettiin riisiin ja nyt on jo yks yö menny vähän paremmin. Lisäksi iho saatiin kuriin ataraxilla ja sillä että peruna ja pepti jäi pois (ainakin uskon niin). Myös eilispäivä/ilta ja tämä päivä on ollu huomattavasti lepposampia. Neiti viihtyy ja leikkii ilosena. Höpöttää ja naureskelee. Se on oikeesti näin mamman silmälle,korvalle ja mielelle aikamoinen ilo. Nyt myös päikkäreille ruettiin erittäin helposti aikasempaan nähden.
Edelleen on ruokavaliossa aivan yhtä vähän ruoka-aineita ja refluksilääke menee vieläkin mutta oon jo taas vähän toiveikkaampi. Nyt kun vielä saatais se aika allergiapolille niin eiköhän meillä ala asiat selvitä.

Eilen neiti saikin jo hienoja lahjoja kun kylässä kävi mummo ja pappa sekä kummisetä.

Lahjoja

Viikonloppuna juhlitaan siis meidän 1-vuotiasta prinsessaa yhessä ystävien ja perheiden kanssa. Mun täytyy kyllä sanoa että juhlin tuota neitiä mielelläni vaikka koko vuoden. Kaikista meistä se on kuitenkin se kaikkein sinnikkäin. Se on täydellinen, kaikkine allergioineenkin. Se on meidän elämän valo ja ilo. Se on minun rakas

<3

1v.! <3

Tattarileipää synttäripäivän kunniaksi :) 

Leijonaemon vaistoja allergiataistelussa

Jahas, onpas tästä taas aikaa. Tyttö täyttää tasan viikon päästä vuoden eikä meillä vieläkään nukuta. Hitaasti ja varmasti ollaan menty askel kerrallaan kohti "parempaa huomista". Täytyy sanoa, että viimesen kolmen kuukauden aikana oon oppinu allergioista enemmän ku varmasti moni tulee koko elämänsä aikana oppimaan.

Tällanen purkki se kuuluisa neocate on.

Tytöllä on siis jo suljettu ruokavaliosta pois maito, soija, kananmuna, suomalaiset viljat, porkkana, omena, päärynä, mansikka ja kana. Enkä nyt jaksa ajatella tarpeeksi, että oliko tuossa edes koko lista. No mutta siis tällä hetkellä neiti saa maitona apteekista Nutrilon Peptiä ja kiinteinä ruokina perunaa,poroa,banaania ja tattaria. Niissä on edelleen vielä joku joka allergisoi ja senpä takia käytiin jo varmaan kolmatta kertaa yksityisellä allergialääkärillä, joka totes että kyllä te ootte jo kaikkenne antanu ja kokeillu..on tässä syytä laittaa kiireellisenä lähetettä allergiapolille ja alkaa selvittää mistä me sitä apua saatais. Lisäksi otetaan kokeiluun viimenen vaihtoehto maidoista, se kallein, Neocate. Täytyy kyllä sanoa, että pistää niin vihaksi miten paljon näitä allergioita ja allergiaperheitä vähätellään. Ensinnäkin lääkärikäynnit on super kalliita ja sen kaiken valvomisen ja lääkärissä juoksemisen lisäksi sitä joutuu omakustanteisesti kokeilemaan näitä maitoja. Esimerkiksi tää Neocate maksaa apteekissa 64 euroa/purkki. Purkissa on 400g jauhetta joka siis esimerkiksi meidän käytössä kestää alle viikon. ONNEKSI on olemassa tämä sosiaalinen media, jonka myötä oon tutustunu jo muutamiin allergialasten äiteihin ja myös sitä kautta sain apua meidän maitohankintoihin, ettei jouduta maksamaan tätä jäätävää hintaa tosta Neocatesta, koska suoraan sanottuna ei meillä ois siihen koskaan varaa. Ja siis tää Neocatehan nyt on maito, johon tarvii 3(!!!) altistusta. Elikkä siis me tarvittais vielä lausunto lääkäriltä (ja tää lausuntoki maksaa 80e) että meidän tytölle ei sovi myöskään nämä pilkotut maidot vaan pelkästään Neocate..ja se lausunto tulis toimittaa kelaan ja sitten kela siellä päivittelee ja miettii asiaa että jaahas ruetaanko tälle perheelle nyt korvaamaan tämä maito. Koko sen kelan mietinnän ajan joutuu siis ostamaan maidot omakustanteisesti.
Kunnallisesta lääkäristä ei meille oo ollu apua. Sieltä kommentit on että viljat pitäis alottaa tytölle vuoden iässä (eli viikon päästä..) ja että ruokavaliota tulis vaan laajentaa ja laajentaa. Ihottumat ja huonot yöt ei kuulema haittaa, sitten kun korvat turpoaa niin ei saa antaa enempää. Mun päähän ei vaan yksinkertasesti mahdu, että miksi lasta täytyy rääkätä syöttämällä sille ruoka-aineita joista ihan selkeästi näkee että se tekee lapsen kipeäksi, aiheuttaa iho-oireita ja ties mitä. Nähtiinhän se meidän neidinki kohalla..joku ruoka-aine aiheutti ihon pahat reaktiot, niin pahat että täyty lähtä päivystykseen.
Tässä mun tekstissä ei taas oo päätä eikä häntää kun oon niin pyörällä päästäni ja niin vihanen. En vaan voi käsittää miksei allergioihin tunnu kukaan saavan apua. Tässä vertaistuki yhteisössä johon itekki liityin on niin mahtavaa porukkaa joista oikeasti lähes jokainen perhe on joutunu kulkemaan niin kivisen ja pitkän tien ennen kun joku on ottanu oikeasti tosissaan asiat ja on saatu apua viimein. Mun sympatiat menee kyllä aivan täysin jokaiselle perheelle joka painii näiden allergioiden kanssa. Jos me vanhemmat ei ajeta meidän oman lapsen asiaa niin kuka sitten?

Tukekaa allergia-asiaa. Tutustukaa, perehtykää.

9kk valvomista

Huhhuh, nyt voisin vaikka sanoa olevani ylpeä mun pikkuperheestä. Meidän jokapäiväiset itkut ja hampaiden kiristykset ei ookkaan johtunu siitä, että meidän likka ois jotenki huono nukkumaan tai muuten vaan levoton niin öisin ku päivisinki. Sen taustalla oli ihan oikeeki syy..nimittäin maitoallergia. Nyt sitten selvitykseen tulis myös muut maholliset allergiat. Pitkä prosessihan tää on ollu ja täytyy myöntää, että ei se helppoakaan oo ollu.
Kaikkihan tää lähti nyt siitä kun äidinvaisto sano ettei tää nyt enää voi olla mahollista ja kyllä ton lapsen joskus pitäis nukkuakkin vaikka kuinka levoton oiskin. Tässä vaiheessa sitten kuvioon astui sosiaalinen media, Facebook. Siellä sitten kyselin muilta äideiltä josko jollain ois antaa jotain neuvoa meidän likan kummallisiin kouristeluihin ja yöllisiin itkuihin/heräilyihin. Sieltä sain neuvoja alkaa penkomaan allergiat läpi ja varasinki heti yksityiselle lääkärille ajan. Siellä sitten asiansa hienosti osaava vanhempi naislääkäri neuvoi aloittamaan maitoaltistuksen. Noh, soijamaito alotettiin ja heti eka yönä nukuttiin enemmän kun yhtenäkään aijempana yönä sen 9kk aikana. Vajaan viikon ajan tyttö jakso nukkua ja olla ilonen mutta sitten alko päivisin tulla ikäviä kipristelyjä, jonka vuoksi aloin epäileen onko se sittenkään maitoallergiaa. Soijamaidolla kuitenki jatkettiin kaikesta huolimatta.
Nyt sunnuntaina sitten kokeiltiin lääkärin ohjeiden mukaan vaihtaa takas tavalliseen korvikkeeseen..noh, eihän se hyvin menny. Tyttö huusi vuorokauden ja väänsi itteään mitä kummallisempiin asentoihin. Maanantai-illan jälkeen ei paljon tavallista maitoa enää neidille juotettu. Nyt sitte aletaan kokeilla muita ruoka-aineita..taustallahan voi siis olla moni muukin allergia.

Tavallaan on helpottavaa viimein tietää, että tähän kaikkeen valvomiseen ja itkuun on joku ihan oikee syy.
Sitä oli jo niin väsyny, että tuntu niin ku ois humalassa kävelly ympäriinsä. Eikä se ollu vaan kuvitelmaa, niinku itekki alko jo luulla kun mitään syytä ei löytyny. Silti on tympeetä, jos se rakkaista rakkain ihminen joutuu kärsimään allergioista. Onni on kuitenki, että lasten allergiat usein iän myötä häviää..

Niinku alussa jo sanoinki niin oon super ylpee meijän perheestä. Kaikesta valvomisesta ja itkuista huolimatta ollaan vahvempia ku ikinä ja mitä rakkauteen tulee niin se on vähintäänki triplaantunu tän kaiken keskellä. Sitä oppii arvostaan myös omaa kumppania ihan eri tavalla kun näkee miten se jaksaa tukea ja kannustaa vaikka kuinka väsyttää.
Huh, kahvin juontiin ja uusien haasteiden kimppuun ;)

Kesä ja kärpäset, lovelove!!

Oi ja voi.. Oon taas ollu niin super kiireinen etten oo kerenny paljon kirjotella. Ihanaa kun nää mun kaikki merkinnät alkaa samalla tavalla.. "onpa menny aikaa.." jne.


Nyt vielä meidän neiti sairastu vatsatautiin. Onneksi se on jo ohi menossa. On se vaan niin kurjaa kun oma lapsi sairastaa. Sitä putoaa ite ihan maan alle kun ei vaan osaa auttaa toista. Eipä sitä voinu muuta kun yrittää nesteyttää ja hoitaa sylissä. Huh, toivottavasti meidän huusholliin ei ihan pian rantaudu mitään uusia pöpöjä. Ei meinaan äiti ehkä kestäis katsoa taas lapsen kärsimystä. Tyttö nyt ei paljon muistele oksentamista enää ja onki taas oma ihana jutteleva ittensä.. joskin vähän väsyny (kahet päikkärit jo takana)

No mutta nyt on kesä ja kärpäset! I'm loving it. On saatu väriä pintaan ja on niiiiiin ihana kun ei tarvi enää pukea neidillekkään niin kamalan paljon vaatetta! ei muuta ku t-paidassa tai pelkässä vaipassa ulos vaan.

Meijän likka sai myös oman uima-altaan tuohon takapihalle ja olihan se neiti ihmeissään siellä polskimassa. Jotenki musta kuitenki tuntuu että se allas on enemmän iloksi meille vanhemmille ku tuolle pikkutypylle ;)
Nyt täällä kauheesti ootellaan, että isukin loma alkais. Saahaan sitte olla kaikki kolme kotona kolme kokonaista viikkoa, mahtia!

Musta on ihana kun niin moni tuttu on saanu/saamassa nyt vauvoja. Mää jännitän ja ootan jokaisen puolesta täällä kotona. Se on niin hieno tapahtuma ja niin onnellinen hetki elämässä, että jokaiselle läheiselle ja tuttavalle sitä toivon <3

Tästä päästäänki mun tämän hetkisiin ajatuksiin. Oon tässä miettiny sitä miten ärsyttävää kateus on. En mää sillä itte jaksa päätäni muuten vaivata mutta aina se vaan ihmetyttää miten ihmiset osaa olla niin julmia toisiaan kohtaan ihan vaan koska on niin kateellisia. Miksei voi antaa toisten olla onnellisia? Mää oon aina ollu avoin ihminen ja luotan lähestulkoon kaikkiin (välillä liikaakin) aina siihen asti kun on syytä luottaa. En kuitenkaan oo sinisilmänen ja osaan kyllä tulkita millon mulle valehdellaan tai millon ei enää oo syytä luottaa. Ja miten tää luottamus nyt siihen kateuteen liittyy? no siten että kyllä on paljon ihmisiä, jotka vaikuttaa vilpittömiltä mutta taustalla kaikki ei ookkaan niin kaunista. Kateus saa ihmiset tekemään tosi rumia asioita ja se jos mikä saa luottamuksen karisemaan..
En siis nyt sano, että mulle kukaan ois ollu kateellinen mutta on surkeeta että toisten ilo pilataan sillä että joku kateellinen tulee ja tekee mahottomaksi iloita onnestaan.
Jokainen on oman onnensa tavalla tai toisella ansainnu ja tehny varmasti töitä sen eteen, niin myös minä.

Olkaa ilosia ja onnellisia! Elämä on ihanaa ku muistaa, että kyllä sitä saa hyvällä omallatunnolla olla onnellinen vaikka se ei kaikille sopiskaan. Nyt on kesä ja mieli virkeä :)

Ihanaa alkanutta kesää kaikille!

Arjen iloja ja leijonaemon vaistoja

Mikshän sitä ei vaan saa aikaseksi alkaa kirjottaa? Kirjottaminen on kuitenki ollu se mukavin tapa viettää näitä hiljasia hetkiä kun neiti on unilla.
Meillä on nautittu arjen pienistä iloista; yhteisestä parista vapaasta keskellä viikkoa, neidin huimasta kehityksestä ja kodin laittamisesta.

Meillä kurvaillaan jo myös kävelytuolilla!

Viime aikoina on ollu tosi tunteellinen olo ja tuntuu, että kaikki pienetki asiat vaikuttaa muhun tosi suuresti. Tää tunteellisuus on kuitenki (onneksi) ollu positiivista. Oon koittanu etten kattois ollenkaan mitään lehtiartikkeleita tai tv-uutisia, niistä tulee aina vaan niin kurja olo. Sen sijaan oon keskittyny niihin kaikkiin hienoihin asioihin mitä tässä maailmassa tapahtuu. On muutenki jotenki voimaton olo jos lukee niitä kamalia ja julmia artikkeleita etenki lasten kurjista kohtaloista. Totuushan on, että kyllä niitä kamalia ihmisiä vaan maa päällänsä kantaa eikä varmasti ikinä oo niin hieno tilanne ettei lapsia kohdeltais kaltoin, mutta nämä mediassa kohisseet jutut vaan saa aikaan näitä "Entä jos tää ois sattunu mun lapselle? kuka voi tehä noin pienelle ja viattomalle ihmiselle?" -pohdintoja. Sitä paitsi mulla on muutenki tapana ottaa liian raskaasti asioita, jotka ei edes koske mua tai mun läheisiä. Mitä se nyt sitte onkaan.. empatiaa?
Se sanonta että naiselle tulee leijonaemon vaistot tullessaan äidiksi on kyllä ihan tosi, ainaki mun kohalla. Se on hurjaa miten sitä tekis ihan kaikkensa suojellakseen toista kaikelta. Onhan se totta ettei kaikelta voi vaan suojella ja asioita tapahtuu mutta haluaisin uskoa että kykenen torjumaan edes osan pahoista asioista näillä leijonaemon voimillani!

No mutta niistä arjen iloista!
Meidän neiti se on ihan tosissaan alkanu joikaamaan. Uusin opittu juttu on inkkarihuudot. Se on hoksannu että kun huutaa ja heiluttaa kättä suun edessä kuuluu kiva ääni.. ja nyt sitä sitten harjotetaan melkein yötä päivää. Lisäksi varpaat on nyt tosi mahtijuttu, ne on jokaisen perheenjäsenen suussa vähän väliä, jos tarpeeksi lähelle sattuu. Näiden lisäksi meillä istutaan jo syöttötuolissa, juodaan mustaherukkamehua ja syödään maissinaksuja (tosin ne naksut tahtoo olla vielä kivempia lällytellä käsiin).
On ihan käsittämätöntä miten paljon sitä voi noin pieni ihminen kehittyä reilussa puolessa vuodessa. N. 6kk sitten päästiin sairaalasta pois ja tyttö painoi pikkasen yli 2kg ja pää oli pienempi ku isin nyrkki. Nyt se menee jo melkein 7 kilossa ja turvakaukalo meinaa käydä pieneksi kun pituutta on tullu niin hurjasti. Puoli vuotta sitten meidän neiti söi nenämahaletkun kautta, nyt se syö jo ihan omin käsin.
Se avuttomuus niin itellä kun myös tytöllä on kyllä long gone, vaikka kyllähän sitä vieläki tuntee ittensä täysin avuttomaksi välillä kun ei ymmärrä mitä toinen haluaa.
Iloksihan senkin voi laskea, että meidän neitille on tullu sylihiiri-kausi. Se ois vaikka koko ajan sylissä jos vaan vois. Nukkumaan mennessäkin sylissä nukutaan ku tukki mutta kun sänkyyn pitäis laskea niin itkuhan siinä tulee. Päikkäreiden jälkeen on saatava olla sylissä ja rutistella kädestä äitiä/isiä. Ilmeisesti tää on nyt se kausi mistä neuvolassa puhutaan, kun vauva huomaa olevansa irrallaan, yksilö.. eikä enää kiinni äidissä. Alkaa pienen mieliki avartua niin, että ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu. Voi meidän murmelia. Pitää nauttia tästä ajasta, kohta äiti onki jo ihan tyhmä eikä ymmärrä mitään ;)

Mukavaa loppuviikkoa!

Rokotuksia, hampaanpoistoa ja selviytymistä

Tuo aika on kyllä ihmeellistä. Joskus tuntu ettei se kulu millään (lähinnä sillon kun ootti omia häitä, Helmin syntymistä...jne.) mutta nyt tuntuu ettei perässä pysy. Meidän neiti on jo ihan kohta 5 ja puoli kuukautta! Tähänki viiteen kuukauteen on mahtunu niin paljon asioita.
Viimesen viikon ajan ollaan oltu koko porukka toipilaina ja sen on kyllä huomannu meijän kämpästä ja vähän kaikesta muustaki. Viikko sitten ensin meijän isukki jäi sairaslomalle flunssaa taltuttamaan, samana päivänä meidän pikuneiti sai rokotteita (3kpl) ja kaks päivää myöhemmin mulla leikattiin hammas ja kaiken kukkuraksi minäki sain sen flunssan. Tää on ollu kyllä osaksi jo melkein huvittavaa. Aivastaa ei pysty kun suuhun sattuu ja kuumaa ei saanu juoda flunssaan sen leikkauksen takia. Siihen päälle vielä antibioottikuuri, joka toi taas ihan omat sivuoireensa.. Näin jälkeenpäin sille voi kyllä jo nauraa mut voin kertoa, että ei se sillon naurattanu!
Noh, Helmi on ollu urhea pikkulikka rokotusten jälkeen taas. Oon kyllä alkanu kyseenalaistaa koko rokotteita. Ihan vaan siksi, että nyt on kuitenkin kyse omasta lapsesta ja kun näkee miten nuo rokotukset aiheuttaa melkeinpä pahempia oireita välillä kun mitä osa niistä taudeista miltä niiden pitäis suojata. Mikä hyöty siitä sitten lopunperin on jos ne oireet saa sitte näiden rokotteiden kautta?! Oon kuullu myös, että tosiasiassa niiden teho nyt ei välttämättä ookkaan ihan sellanen kun niiden väitetään olevan. On saatu hinkuyskää ym. rokotteista huolimatta. Vähän jäi ehkä harmittaa, että sitä oli niin väsyny ja täysin pihalla kaikesta muusta maailmasta sillon kun Helmi oli vastasyntyny. Oisin ehkä halunnu jättää rokotteet ottamatta. En vaan kerenny perehtyä niihin tarpeeksi aikasin. Sillon ku aloin herätä taas elämään Helmi oli jo yli 3kk ja ensimmäiset piikit oli jo saatu. Siinä on niin vähän aikaa perehtyä mihinkään vaihtoehtoihin kun kaikki on niin uutta ja sitä kulkee sellasessa vauvasumussa. Kaiken lisäksi viime viikolla puoli tuntia ennen neuvolaan lähtöä luin sen artikkelin/uutisen 3 kuukauden ikäisestä vauvasta joka oli yöllä menehtyny ilmeisesti PCD- rokotteen takia. Hieman meinas jännittää, kun tiesin että Helmi sais sen samaisen rokotteen tunnin päästä.
Tiedän ettei kaikkia uutisia pitäis aina ottaa niin vakavasti mutta kaikki tollanen lapsia koskeva on vaan jotenki niin järkyttävää että ne väkisinki ajaa miettimään omaa lasta. Noh, mutta se niistä rokotteista. Ne nyt on otettu ja sitä ei voi enää perua. Ehkä tulevaisuudessa voi ajatella tarkemmin.

Asiasta kukkapurkkiin! Meijän neitihän se oppi 5kk kunniaksi kääntymään mahalleen. Voi sitä riemun määrää kun se oli pari päivää ähertäny ja yrittäny kääntyä ja lopulta se sitten onnistu. Nyt ei enää maltetakkaan olla selällään ollenkaan, koko ajan pitäis johonki suuntaan päästä kääntymään. Niin se vaan aika kuluu ja Helmi se vaan kehittyy ja kehittyy koko ajan.
Tuntuu ettei nytkään enää muista millasta se koliikkiaika oli. Muistan vaan että olin itekki niin pihalla että välillä oli housut ittellä väärinpäin, täysiä kahvikuppeja oli pitkin asuntoa kun en enää muistanu olinko jo ottanu kahvia.. neuvolaanki mentiin niin että mulla oli paita väärinpäin. Sitä hyssytteli Helmiä sylissä niin jatkuvalla syötöllä että vahdin vaihtuessa (isin kotiintullessa) tiskikonetta tyhjentäessä hyssyttelin astioitaki kädessä. Aika kultaa muistot, niin ihmeellinen käsite se on.
Kun meillä sitten se koliikki laantu niin Helmi on ollu itte aurinko! Niin käsittämättömän kaunista ja vilpitöntä naurua, hymyä ja juttelua täynnä tuo tyttö.

Sunshine! :)

Kyllä tässä on myös ihania läheisiä ja ystäviä kiittäminen. Se koliikkiaika ois ollu aika avutonta ilman kaikkia tukijoukkoja. Ei niinkään siksi, että Helmi ois ollu hoidossa, koska se ei koliikin aikana tainnu olla ku pari kertaa hoidossa missään..mutta enemmänki niin että sai puhua siitä. Oli myös erityisesti helpottavaa siinä vaiheessa kuulla, että on sen koliikin muutki käyny läpi ja selvinny siitä. Lisäksi sillä että siitä koliikista kyseli muilta sai paljon hyviä vinkkejä mitä kokeilla avuksi niihin huutokausiin. Kaikkein vaikeinta varmaan siinä koliikissa olikin, että ne huudot tuli aina melkein eri kellonaikoihin niin ettei tienny "varautua". En tiedä oisko niihin muutenkaan voinu varautua kun se repi aina sydäntä rinnasta kattoa kun toisella oli huono olla.. mutta jollakin tavalla ois ehkä voinu psyykata itteä sitä hetkeä varten. Mutta se aika on jo "kauas taakse" jäänyt ja nyt on uudet haasteet ja uudet ilot edessä. Oon kuitenki niin super ylpeä meidän pienestä perheestä. Kaikki ne unettomat yöt ja päivät on selätetty ja niidenki aikana onnistuttiin silti pitämään ittemme ilosina. Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue! :) Ja nyt meillä on maailman suloisin (ja omapäisin ;) ) tyttö ikinä!! Niin iloinen. On se ihana katsoa kun tuo neiti saa viimein olla ilonen <3

Helmi 5kk

Näihin tunnelmiin,

Ihanaa alkanutta viikkoa!

Ajanvietosta ja tärkeysjärjestyksestä

Me ollaan matkalla Ikeaan koko perheen voimin. Meidän isukki on siis talvilomalla ja päätettiin saada jotain aikaseksi. Se on jännä miten näin vanhemmiksi tullessa ei enää kiinnostakkaan samalla tavalla mitkään iltariennot. Sitä jos on ns. Lapsivapaata niin paljon mielummin kehittelee jotain oikeeesti järkevää tekemistä eikä lähe juopottelemaan ja humputtelemaan kavereiden kanssa. Ja siis don't get me wrong, ystävät on mulle kaikki kaikessa mutta mulle hauskanpito ja yhteisestä ajasta nauttiminen ei automaattisesti tarkota että vedetään kännit, päinvastoin. Ja mitä tulee näihin "voittehan käydä erikseen baarissa, niinku vuorotellen" juttuihin niin entä jos ei vaan halua? Mää oon ainaki hoksannu nyt kun perheeseen kuuluu myös tuo pikkuneiti että se yhteinen aika on niin vähissä, se kahdenkeskinen siis. Siks sitä mielummin lähtee ulos sillon kun pääsee yhessä. Joo, ne kerrat voi olla vähäisiä mutta ainakin sillon voi nauttia täysillä ja ennen kaikkea yhessä.
Nämä tällaset reissut Haaparantaankin on huomattavasti virkistävämpiä kun ne ryyppyreissut. Jotkut sanoo ettei elämän tarvi muuttua kun lapsi syntyy mutta totuushan on se että kyllä se elämä muuttuu ja niin sen kuuluuki. Lapsen saaminen on ainaki mulla muuttanu tärkeysjärjestystä ja periaatteita. On helppo ajatella että "sitten kun mulla on lapsi aijon olla tällanen ja en ikinä tekis noin" mutta tosiasiassa kaikki ne menee uusiksi.

Mää oon äiti!

Vais niin, se on taas tää vuosi alotettu niin kauheella rytinällä ettei oo paljon kirjottamista edes kerenny miettiä. Outoa, koska yks asia mikä saa mun stressiä laannutettua on just kirjottaminen.. ja mitä muuta mää tässä nyt oonkaan tammikuun ajan tehny ku stressannu! No mutta en silti oo kerenny kirjottaa. Tai ehkä se johtuu vaan siitä että en oo ottanu sitä aikaa stressiltä kirjottamiseen.

No mutta, nyt on sitten kokeiltu aikalailla kaikki mahollinen koliikkiin. Vyöhyketerapiassa käytiin kaks kertaa jonka jälkeen todettiin ettei meillä taida olla varaa maksaa muutaman minuutin hieronnasta satoja euroja. Kipupisteet kyllä neidiltä löydettiin ja ne viittas niskan jumittamiseen. Pohjimmaista syytä koliikille ei tosin löydetty, jotain hataria suolistopohjasia syitä ehkä oli mutta niitä ei varmistettu koskaan.
Neiti täytti kolme kuukautta jo viime kuun puolessa välissä jolloin olin toiveikas.. "ehkä se koliikki nyt alkaa laantua", mutta ei. Tyttö täyttää 10 päivän päästä neljä kuukautta ja oon jo salaa alkanu toivoa että ehkä me saadaan 4kk lahjaksi koliikiton Helmi. En silti toivo liikoja, oon kuullu että näitä itkuja on monilla jatkunu lähemmäs vuoden ikääkin.
Se on kyllä jännä miten erilaisista asioista sitä nauttii kun ennen vauvaa. Tällä hetkellä oon tyytyväinen kun pääsen tunnin kestävään jumppaan. Tuntuu ihan ku se tunnin jumppa keräis voimaa taas moneksi päiväksi.
Sitä rääkkää ittensä puolikuoliaaksi siellä jumpassa mutta samalla se tuo henkistä voimaa vähintään samalla mitalla.

No mutta jos palataan tohon koliikkiin niin oon miettiny miten paljon se kuluttaa. Välillä tuntuu niinku ois pahimmassa mahollisessa humalatilassa kun on niin väsyny ettei se enää tunnu edes väsymykseltä.
Ja mitä enemmän tätä on miettiny ja tutkinu niin sen enemmän oon tullu tulokseen ettei kukaan oikein ymmärrä koko koliikkia tai sitä väsymystä ennen kun se oma nuppu on joutunut kärsimään samoista ongelmista. Oon kuitenkin onnellinen että meidän neiti on niin reipas. Se kyllä jaksaa hymyillä ja jutella sillon kun mihinkään ei koske. Ja kyllä ne hetket on voimaannuttavia itellekkin.

Voi olla että mulla on jotenki typerät toiveet mutta oon miettiny että jos vielä lapsia tehdään niin haluan Helmille kaverin alulle jo vuoden sisään. Ollaan myös mietitty jos Helmi oiski meidän ainoa mutta samaan aikaan haaveilen että Helmi sais leikkiä lapsuusaikansa myös toisen lapsen eikä vain äidin ja isän kanssa.
Nämä on varmaan tosi isoja asioita joita tulis harkita ja punnita ja mitä kaikkea mutta mun päätös kuitenkin pitää etten halua toista lasta enää useamman vuoden jälkeen. Tavallaan ehkä ne on just nämä hankalat kokemukset ensimmäisen raskauden, synnytyksen ja synnytyksen jälkeisen ajan kanssa mitkä sai mut miettimään tätä asiaa. Ensin pelotti ja ajatuksena oli lähinnä etten halua enää toista lasta mutta sitten aloin jo haaveilla toisesta ja miettiä että en mää halua unohtaa näitä "vaikeuksia" ja alottaa sitten kaikki se alusta. Aina sanotaan että pitää harkita tarkkaan ja miettiä onko valmis samaan ja onko keränny voimia ja mitä vielä.. mutta mää oon kyllä eri mieltä. Noh, nähtäväksi jää mihin suuntaan tän asian kanssa vielä mennään..ainakin tää asia on pyöriny hyvin tiiviisti mun mielessä.

Noh mutta nämä mun unelmat lapsesta ja äitiydestä on silti vastannu sitä haavetta mikä mulla on aina ollu. En vaihtais tätä mihinkään enkä oo koskaan tuntenu itteäni näin tärkeäksi ja rakastetuksi. Se hetki kun aamulla avaa silmänsä ja ensimmäisenä Helmi hymyilee omassa sängyssään silmät säihkyen. En voi vieläkään ymmärtää että se ihme on tullu musta. Oon miettiny joka ilta miten onnellinen saan olla että mun elämässä on kaks niin suurta rakkautta. Ihminen, jonka kanssa haluan vilpittömästi jakaa kaiken ja pieni ihme joka on sen jakamisen ja rakkauden tulosta. Vieläki se yllättää joka päivä miten onnellinen sitä voi ihminen olla, VAIKKA neiti kärsiikin koliikista ja uni jää yleensä erittäin vähälle. Kyllä sen unettomuudenkin on valmis kärsimään kaiken sen onnen puolesta. Mää oon äiti ja niin pirun ylpee siitä!!

Vuosi uusi ja riisuttu kuusi

En edes enää muista millon oon viimeksi kirjottanut.
Tän vauva-arjen keskellä sitä unohtaa oman "terapian".
No mutta, paljon on taas tapahtunu. Meidän neiti on käyny läpi maitoaltistuksen, jonka tulos oli "ei maitoallergiaa". Neiti on myös alottanu maistelemaan kiinteitä ja juomaan pari kertaa päivässä velliä.
Lääkärin ohjeistushan oli sairaalasta päästessä, että tyttö alkaisi maistella kiinteitä jo parin kuukauden iässä, pienen koonsa vuoksi. Iloisesti neiti on vastaanottanut porkkanaa&perunaa sekä luumusosetta mutta vatsaan siitä ei ainakaan ole vielä ollut apua. Koliikki siis jatkuu edelleen. Toiveikkaana tosin oon ollut että kolmen kuukauden täyttyessä neiti alkaisi rauhottumaan. On kuitenkin jännä miten hyvin on sattunu, että ne päivät kun on toivottu ettei neidin vatsaa vääntäisi on mennyt täydellisesti. Nimenanto,joulu ja uusivuosi.
Jouluaattona tyttö nukkui ja ohi meni niin joulupukit kuin myös joululaulut. Illalla tietysti otettiin kiinni päivällä unohtuneet itkut mutta pääasia oli, että tyttö sai levätä ja myös toiset saivat joulurauhan. Ainiin ja onhan meidän neiti alkanu hymyilemään sitten viimeisen kirjotuksen! se hymy kyllä saa unohtamaan kaiken ikävän.

Oltiin päätetty ettei tänä jouluna osteltaisi neidille montaa lahjaa, eihän tyttö vielä ymmärrä ja isovanhemmat ois varmasti ostanu kaapit täyteen kaikenlaista..noh, toisin kävi. Lopulta huomattiin, että lahjoina oli neidille uusi sänky, ainakin 4 eri vaatekertaa, kirja, monia erilaisia leluja sekä Puman lahjapaketti johon kuului kengät ja paita. Se siitä "pari pientä lahjaa"-ideasta.

Pari viikkoa sitten aloin mitata kuumetta ihan muuten vaan uudella korvakuumemittarilla ja kauhukseni huomasin, että mulla oli lämpöä! minä joka en koskaan kuumeile olin kipeänä! Ajattelin sen johtuvan jo menneestä flunssasta mutta kuumeilua jatkui viikon ajan ja pahimmillaan kuume nousi jo yli 38 asteen. Aloin miettiä voisko kuumeilu olla yhteydessä outoihin vatsakipuihin ja päätin soittaa terveyskeskukseen. Sain ajan samalle päivälle. Menin vastaanotolle, jossa hoitaja otti tulehdusarvot. Hoitajan jälkeen kävin lääkärin luona joka teki tutkimuksia ja määräsi vielä lisää kokeita.
Lopulta pääsin takaisin lääkärin luokse joka kertoi vaivan olevan kohtutulehdus. Hoitona kaksi 10 päivän antibioottikuuria ja lepoa. Mahtavaa, yhteinen joululoma ja uusivuosikin tulossa.. Onneksi lääkkeet alkoi purra jo toisena päivänä ja kuume lähti laskemaan. Kyllä tässä on jo alkanut miettiä onko enää mitään mitä on kokematta tämän raskauden ja synnytyksen jälkeisen ajan kanssa..

Ja sitten asiasta kukkapurkkiin! Oon tässä vauva-arjen lomassa mietiskelly kuinka sitä usein puhutaan, että parisuhde kärsii ja riitoja tulee ym.
Mää oon sitä mieltä että se on ihan höpönpöppöä! Vaikka meidän neiti on vaativa, itkunen ja erittäin läheisyydenkipeä on meidän parisuhde vaan vahvistunu.
Mun mielestä vauvan syntyessä se kiintymys ja sitoutuminen toista kohtaan vaan vahvistuu.
Voihan se toki olla että toisille on vaikea sopeutua tilanteeseen jossa ollaankin vanhempia eikä enää pelkästään kumppaneita toiselle. Musta kuitenkin tuntuu että jos kerta on valinnu ihmisen vierelleen jonka kanssa on lupautunu viettämään elämänsä niin miksi sen lupauksen tai kiintymyksen tai ennen kaikkea rakkauden rikkois lapsi, joka on kuitenkin tulos siitä kaikesta rakkaudesta, kiintymyksestä ja sitoutumisesta.
Tähän on varmaan paljon kaikkia psykologisia tutkimuksia ym. ja vaikka oon tosi kiinnostunu psykologiasta on tää aihe mulle aika yksinkertanen. Jos on luvannu rakastaa toista ihmistä ja olla uskollinen myötä-ja vastoinkäymisissä niin miten sen lupauksen pitäminen voi olla niin hankalaa ?
Lapsen hoitaminen on raskasta, minä jos kuka sen oon oppinu mutta ei sen vuoksi tarvi luopua oman elämänkumppanin läheisyydestä tai sen oman parisuhteen hoitamisesta.
Minä ainaki koen että se jos mikä on voimaannuttavaa kun saa käpertyä raskaan päivän jälkeen oman rakkaan kainaloon. Eikä kehu, hymy, halaus tai suukko maksa mitään..saati että se veis voimia. Vauva-arjen keskellä oon ainaki ite huomannu että pelkkä halaus voi olla jotain niin hienoa että melkein itkettää.
Oon oppinu omasta miehestäni niin paljon uutta ja myös rakastunu ihan uudelleen sen myötä kun oon huomannu miten täydellinen isä hän on meidän rakkaalle tytölle.

Nyt on joulu vietetty ja kuusi purettu..uusi kokonainen vuosi pyörähtänyt käyntiin. Seuraavaa etappia kohti mennään. Kyllä tämä tästä, mullahan on maailman paras oma pieni perhe. Rakas lapsi ja elämäni rakkaus mun vierellä. Ei nämä asiat ihan huonosti siis oo ;)

Hyvää alkanutta uuttavuotta kaikille!